Kohti itsehallintoa
Kuvernööri Sir Edward Twiningsin vaihtaminen Sir Richard Turnbulliin nopeutti viimeisiä vaaleihin johtavia vaiheita. Itsehallinnon edellytys oli että Nyerere muodostaisi ’vastuullisen hallituksen’.
Edellytyksenä valitun lakiasäätävän neuvoston muodostamisessa kohti tanganyikalaista hallintoa oli, että neuvostoon piti tulla jokaisesta vaalipiiristä yksi eurooppalainen, yksi intialainen ja yksi afrikkalainen.
Saadakseen TANU:lle enemmistön neuvoston vaaleissa Nyerere kiersi kaikki vallipiirit. Hän halusi löytää ne intialaiset ja eurooppalaiset, jotka olisivat valmiita äänestämään TANU:a. Näin tapahtui kaikissa vaalipiireissä paitsi yhdessä.
TANU sai ylivoimaisen voiton ja siitä tuli hallitseva puolue hallituksessa, jonka piti luoda perusta aluksi itsehallinnolliselle maalle. Vuonna 1960 pidettiin toiset vaalit itsenäistymiseksi ja hallituksen muodostamiseksi.
Aikojen muutosta ilmaisi myös se että afrikkalaiset alkoivat muuttaa Oyster Bay alueella Dar es Salaamissa. Britit ymmärsivät, että oli aika muuttaa ja antaa tilaa.
Parlamenttiin valittiin myös muutamia eurooppalaisia, kuten Barbro Johansson ja Lady Chesham, joista tuli maan kansalaisia. Myös intialainen Amir Jamal ja eurooppalainen Derek Bryceson kutsuttiin hallitukseen.
Itsenäisyys lähestyy
Itsehallinnon aika oli valmistelua täyteen itsenäisyyteen. Hallituksen ministereiden, johtajien ja virkailijoiden sekä paikallishallinnon virkamiesten löytäminen ei ollut helppoa. Maassa oli kaiken kaikkiaan vain muutaman afrikkalainen virkamies eikä yhtään afrikkalaista piirikunnan johtajaa (District Commissioner), vain muutama piirikunnan virkamies (District Officer), jotka hekin olivat olleet virassa vain muutaman vuoden, ei yhtään maaherraa (Provincial Commissioner) eikä yhtään ministeriä.
Edwin Mtein omaelämäkerrassa voi tutustua siihen, kuinka kansalaiset kokivat tämän prosessin (From Goatshepard to Governor, 2009). Hän oli ensimmäinen sisäministeri ja myöhemmin keskuspankin johtaja.
Juhlat lähestyvät
Itsenäisyysjuhlallisuuksien päivämääräksi oli päätetty 9. joulukuuta 1961. Valmistelut sujuivat joutuisasti, odotusten mukaisesti. Täyden itsenäisyyden aika lähestyi. Ihmiset juhlivat tulevaa tapahtumaa iloisina ja onnellisina jo neljä päivää ennen varsinaista juhlapäivää.
Lloydilla ja minulla oli kutsu Dar es Salaamin stadionille keskusaition viereiseen aitioon, josta näimme hyvin korkeat vieraat. Menimme paikoillemme Morogoron anglikaanipiispan Omarin vaimon kanssa.
Ensimmäisessä aitiossa pääministeri Julius Nyereren kanssa istui prinssi Philip, joka edusti kuningatarta, sekä muut kunniavieraat. East African Rifles -soittokunta esitti mahtavan näytöksen valaistulla stadionilla. Ennen anglikaanipiispan Omarin puhetta katolinen piispa ja muslimien uskonnollinen johtaja rukoilivat itsenäisen kansakunnan puolesta.
Kaikista tärkein oli uuden pääministerin Nyereren puhe.
Tanganyikan armeijan komentaja Alexander Nyierensa vei lipun Kilimanjaron huipulle.
Keskiyöllä
Stadionilla juhlat keskittyivät joulukuun 8. päivän iltaan ja 9. päivän ensimmäisiin hetkiin. Keskiyöllä stadionin valot sammuivat. Britannian liput vedettiin alas saloista, jonka huippuun nousi hulmuamaan uusi vihreä-kelta-musta lippu. Kello löi kaksitoista. Sillä hetkellä korvia huumaava huuto täytti stadionin. Vieressäni istuva piispa Omarin hiljainen vaimo hyppäsi ylös ja huusi kuten kaikki muutkin: uhuru uhuru (vapaus vapaus). Korvia huumaava 80 000 tuhannen ihmisen huuto kaikui ympäri stadionia.
Tuona hetkenä, kaiken tämän tapahtuessa tajusin mitä tämä hetki merkitsi kansakunnalle. Se ei ollut pelkästään kansan vapautuminen siirtomaaherruudesta, vaan se oli myös vapautta jonkin toisen rodun hallinnasta. Pitkä matka vapauden toteuttamisesta alkoi tästä. Toiveet ja usko että ’me voimme tehdä sen’ olivat korkealla.
Nyereren sanat, että nyt kansakunta alkaa raivata tietä parempaan tukevaisuuteen, olivat sytyttävät. Vapausvaatimuksista oli pidetty kiinni silloinkin, kun ne eivät olleet toteutumassa. Nyt ne olivat tulleet todeksi.
—Marja-Liisa Swantzin Tansanian 50-vuotisjuhlassa pitämä puhe, toimittanut Elina Puhto. Julkaistu Uhusiano-tiedotteessa 1/2012.